Syyttely

Haukuit minua aina huoraksi, se oli minun lempinimi. Väitit että petän sinua. Minulla oli koko ajan muita miehiä. Toisaalta minulla olikin yksi, koko suhteemme ajan. Minulla oli ystävä jonka sinulta salasin. Se oli minun salaisuus ja rakkaus. Ilman häntä en olisi pysynyt järjissäni. Kun maailma kaatui päälleni, hän lohdutti minua. Kertoi miten kaunis ja ihana olikaan. Sinulle olin vain lihava huora.

En uskaltanut käydä missään, syytit minua aina pettämisestä. Laitoit minun mukaan aina lapset tai lapsen. Etten vaan perä sinua. En olisi edes jaksanut. Imit kaiken energian minusta. Lapsille puhuit minusta huorana ja lapsille se oli tikarin isku sydämeen. Minä oon niille maailman rakkain äiti.

Sinä tutkit minun puhelimen, mutta et tajunnut että osaan numerot ulkoa. Luulit olevasi minua fiksumpi, mutta minä osasin siivota jälkeni. Puhelut äidille, siskolle, ystäville. Pidin heihin yhteyttä salaa. 😂 Koko meidän suhteen ajan yritin räpiköidä sinusta eroon. Mutta pelkäsin sinua liikaa. Kännissä olit lähes aina ja aluksi minä hulehdin että olit lämmin vaikka sammuit pihalle. Loppuaikana odotin vaan että sinulle sattuisi jotain. Sinulle ei vaan sattunut mitään, vaikka sitä todella toivoin. Jopa lapsesi toivoo välillä kuolemasi kun heitä oikein satutat. Satutat niitä vieläkin vaikka ne on lähes aikuisia. Mietin vaan miten sairas ihminen onkaan kun kiusaa omia lapsiaan.

Elatusmaksut, ei sinusta kuulunut sinulle ollenkaan. Sinun mielestäsi et maksa heistä koska se ei ole sopivaa sinulle. Jos lapset asuu kanssani niin sinä et maksa minun elämästäni. Niin, ne rahat menee sinun lasten elämään. Sitä sinä et ollenkaan ymmärtänyt. Etkö ymmärrä edelleen. Sinä et osta heille edes jäätelöä koska maksat heistä elatusmaksut.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *